Erittäin hyvää lätkää tällä hetkellä pelaavat Nashville Predators ja kotijoukkue Toronto Maple Leafs ottivat toisistaan mittaa kanadassa yöllä suomen aikaa. Toronto ja viime ottelussa Perryn luistimesta naamaansa saanut Fredrik Andersen olivat tänään pelipäällä todenteolla. Andersen esitti kahden ensimmäisen erän aikana lukemattomia upeita torjuntoja ja pelastuksia, myös varmojen torjuntojen ohella. Myös Rinne toisessa päässä oli hyvä. Ensimmäisen maalin iski kuitenkin Toronto. James van Riemsdyk onnistui todella pitkästä aikaa jostain muualta, kuin metrin säteeltä maalista. JVR ampui noin 7 metristä kiekon ohi hölmistyneen Rinteen ja Leafs johti 1-0. Toisessa erässä aivan mahtavaa ottelua pelannut nuori Kasperi Kapanen vei Toronton kotiyleisön iloksi jo 2-0 johtoon, kertakaikkiaan upean taistelunsa jälkeen alivoimalla(!) Kapanen on todellakin ottanut oppia myös isältään, sillä vastaavaa taistelua nähtiin usein Samin toimesta kaikilla mantereilla. Kasperille voi povata ruusuista tulevaisuutta, sillä hänen otteensa myös kaukalon ulkopuolella vaikuttavat rennoilta ja valmiilta. Mies tulee juttuun pelitovereidensa kanssa ja osaa pitää hauskaa ja se näkyy nyt myös kaukalossa asti. Komarovin vaikutus Kapaseen on taatusti suuri.

Toisessa erässä myös Nashville pääsi mukaan peliin. Colton Sissons kavensi vihdoin 2-1 ja sai ohitettua mahtavan pelin pelanneen Andersenin. Fredrik Andersen on torjunut eniten kaikista maalivahdeista liigassa ja häneen toronto turvaa. Mies on yksi liigan parhaista maalivahdeista juuri tällä hetkellä ihan kiistatta. Edellisen kerran kun Toronto maalivahti on torjunut tässä vaiheessa kautta enemmän, kuin kukaan muu vahti liigassa, oli Felix Potvin 90-luvulla.

Kolmannessa erässä Nashville jatkoi hienoa luisteluaan ja piti kiekkoa hieman enemmän kuin Leafs. Myös Torontolla oli omat paikkansa vastaiskuista, mutta myös Rinne pelasi jälleen varmasti maalillaan. Viktor Arvidsonin maalilla Nashville sai pelin vietyä jatkoajalle asti, eikä maaleja nähty sielläkään enempää, sillä molemmat maalivahdit olivat tänään torjuntavireessä viimeiseen asti. Upeasti valmennetut ja roolitetut joukkueet pelasivat tänään niin tarkkaa ja kovatasoista jääkiekkoa, että minkä tahansa muun nhl-joukkueen on syytä tarkistaa pelikirjansa kohdatessaan Predatorsin ja Leafsin tämän viikon jatkopeleissä.

Rangaistuslaukauskisakin kesti kauan. Pariin kertaan molemmat onnistuivat maalinteossa, mutta aina kahdeksannelle kierrokselle edennyt skabailu ratkesi vasta James van Riemsdykin maaliin. Fredrik Andersen oli rankkareissakin lähes lyömätön. Pekka Rinteestäkään ei ottelu kiinni jäänyt, myös hän ansaitsee mitalin ottelustaan. Van Riemsdyk ja Andersen illan kiistatonta eliittiä ja Nashvilleltä voisi mainita vaikkapa Rinteen ja Subbanin. Myös Josi pelasi hyvin, mutta ajoittain liian pitkiä vaihtoja. Molemmille joukkueille voi povata hyvää viikkoa myös jatkon kannalta. Sen verran vakuuttavaa jääkiekkoa pelasivat tänään niin Babcockin Toronto, kuin Lavioletten Nashville Predators.

 

[bonustable num=5 type=’Sportsbook’ orderby=’_as_rating’ ]
Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *