KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Jalkapallon kotimaisessa pääsarjassa pelataan maanantaina täysi ottelukierros. Turussa nähdään kahden mustavalkoraitaisen joukkueen ottelu, jossa maaliodotusarvo on yllättävän korkealla.

Kotijoukkue TPS nousi täksi kaudeksi Veikkausliigaan. Turkulaiset rankattiin ennakkoon sarjajumboksi ja hyvin vähämaaliseksi joukkueeksi. Viime kaudella ykköskärkenä ollut konkari Mikko Hyyrynen poistui talvella, eikä joukkue saanut hankittua tilalle kovatasoista kärkimiestä.

TPS antoi heti avauspelissä myrskyvaroituksen hyökkäävästä joukkueesta, mutta huono viimeistely vei runsasmaalisen voiton Lahtea vastaan. Turkulaiset ovat jatkaneet pirteitä otteita koko kevään, mutta viimeistely on tökkinyt edelleen. TPS:n verkkoon on lisäksi tehty vähintään kaksi maalia neljässä ottelussa viidestä.

VPS on aloittanut kauden odotuksiin nähden varsin hyvin. Vaasalaisten viime kausi päättyi totaaliseen romahdukseen, eikä joukkueelta odotettu paljon talvikauden jäljiltä. Vepsu on hävinnyt vain kaksi ottelua, jotka ovat sarjan kärkiseuroille RoPS & HJK. Joukkueen matsit ovat olleet selvästi runsasmaalisempia, kuin ennakkoon oli odotettu.

TPS:n ja VPS:n kohtaaminen on maaliodotusarvoltaan hyvin lähellä sarjan keskiarvoa. Vedonlyöntimarkkina näkee ottelun sen sijaan todella vähämaalisena. Näin se olisi varmasti ollutkin kauden avauskierroksella, mutta alkukausi todistaa toisin.

TPS on kaukana vähämaalisesta joukkueesta, ja 5/6 VPS:n pelistäkin on päättynyt vähintään kahden maalin tulokseen. Vepsu ei ole pitänyt omassa päässä nollia avauskierroksen jälkeen. Poimitaan kupongille ilta yli 2,5 maalin veto kertoimella 2,33 (todennäköisyysarvio 48%). Veikkausliigan maalimäärät ovat huhti-toukokuussa normaalia matalammat, mutta tämä on huomioitu arviossa.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!