Viikon joukkue: Manchester United

Viikon joukkue on Valioliigakauden vakuuttavasti aloittanut Manchester United. Punapaitainen ManU ei antanut West Hamille mitään mahdollisuuksia sunnuntain ottelussa Old Traffordilla. Romelu Lukaku aloitti ilotulituksen jo avausjaksolla ja teki myös toisen maalin United-debyytissään heti tauon jälkeen. Martial ja Pogba viimeistelivät 4-0 voittolukemat ottelun lopussa.

Old Traffordilla nähty väkevä esitys vahvisti kuvaa siitä, että Jose Mourinhon toinen United-kausi tulee olemaan selkeästi ensimmäistä parempi. ’Mou’ on voittanut mestaruuden myös Portossa, Chelseassa, Interissä sekä Real Madridissa toisella kaudellaan, jolloin mestarimanageri on saanut joukkueensa haluttuun muotoon.

United ei ole vielä täysin valmis, mutta se näyttää oikein hyvältä. Zlatanin korvaajaksi saapunut Lukaku on iskenyt kuusi maalia kahdeksassa ottelussa. Chelseasta hankittu Nemanja Matic tiivistää keskikenttää, jossa Mkhitaryan sekä Pogba parantavat taatusti viime kaudesta. Kaksikko pääsikin tehopisteiden makuun heti kauden avausottelussa. Puolustus ei ole ollut Unitedin ongelma, ja joukkueella on nytkin takanaan neljä nollapeliä putkeen virallisista otteluista (West Hamin lisäksi viime kauden lopun Ajax, Palace ja Southampton -ottelut).

Manchester United saa toisella kierroksella vastaansa Swansean, jonka hyökkäyspää on valtavissa ongelmissa. Ykköstykki Llorente on loukkaantunut ja keskikentän taikuri Gylfi Sigurdsson on siirtymässä pois joukkueesta. Islannin maajoukkuemies ei ole pelannut otteluita yli kuukauteen. Swansea oli avauskierroksella täysin Southamptonin jaloissa häviten laukaukset 21-2. Ainoastaan vastustajan epäonninen viimeistely lahjoitti Swansealle pisteen. Nyt joukkueen tuurit on käytetty, eikä lauantain avausottelusta ole pisteitä luvassa.

Viikon joukkue Manchester United kaataa siipirikkoisen Swansean ilman ongelmia.

Viikon yllättäjä: Crystal Palace

Viime viikon yllätysjoukkue Leicester oli todella lähellä pommia Arsenalin vieraana, mutta menetti voiton sekä tasapelin ottelun loppuhetkillä. Tällä kertaa haetaan shokkitulosta Anfieldilta, jossa Liverpool saa vastaansa Crystal Palacen. Jurgen Kloppin joukot eivät vakuuttaneet avauskierroksella. Liverpool päästi peräti kolme maalia ja menetti voiton yliajalla putoajakandidaatti Watfordia vastaan. Tämän lisäksi avauksesta puuttuu laitapakki Nathaniel Clyne, keskikentän Adam Lallana sekä tähtipelaaja Philippe Coutinho.

Suurin haitta tulee kuitenkin Mestarien liigan karsintaotteluista. Liverpool pelaa kaksiosaiset karsinnat Hoffenheimia vastaan, jotka ovat joukkueelle tämän kauden tärkeimmät ottelut. Palace-matsi osuu juuri näiden karsintapelien väliin. Vierailija Crystal Palace on ollut jo monta vuotta liigan kummajainen, joka onnistuu vieraissa kotiotteluita paremmin. Se kaatoi myös viime kaudella sekä Liverpoolin että Chelsean vieraissa. Nyt joukkueella on mainio sauma yllättää Liverpool, joka tulee mahdollisesti myös kierrättämään avainpelaajiaan tässä ottelussa.

Viikon yllättäjä hyödyntää tilaisuuden ja hakee (vähintään) pisteen mukaansa Anfieldilta.

Viikon suosikki: Southampton

Saints oli suosikkivalintana myös Valioliigan avauskierroksella, jolloin joukkue kohtasi Swansean. Southampton vei ottelua alusta asti ja olisi voinut hyvin johtaa parilla maalilla jo tauolla. Joukkue rakensi paikkoja niin läheltä kuin kaukaa ja olisi voinut hyvin osua myös erikoistilanteista. Nyt hyökkäyspäähän saadaan iso boostaus, kun joukkueen ykköstykki Charlie Austin palaa todennäköisesti avaukseen. Austin oli mukana avausottelusta vain viimeiset 25 minuuttia, mutta nyt miehen odotetaan pelaavan jo täydet 90 minuuttia.

Vierailija West Ham jäi avauskierroksella pahasti jyrän alle Old Trafforilla. Hammers-leirissä ollaan varmasti huolestuneita, sillä joukkueen puolustus vuottaa railakkaasti juuri nyt. West Ham päästi harjoituskauden lopulla myös kolme maalia Man Cityä sekä sekä saksalaista aladivariseura Altonaa vastaan. Tämän lisäksi joukkueen keskikentältä on sivussa nippu avainmiehiä. Southampton on tällä hetkellä laadukkaampi paketti ja ottelussa selkeä suosikki .

Viikon suosikki jatkaa hyviä otteita ja osuu tällä viikolla myös pari kertaa tolppien väliin.

Pelisuosituksia tulevalle Valioliiga kierrokselle

Swansea maalien määrä alle 0,5 Kerroin 1,83(10Bet)

Lukaku tekee maalin Kerroin 1,79()

Crystal Palace 3-way hadicap +2 Kerroin 1,88()

Southampton 1×2 Kerroin 1,72()

Muista osallistua myös täysin ilmaiseen Valioliiga kilpailuun meidän sivuilla

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *