Nice DNB

KERROIN

1.97
0
pv
0
t
0
min
0
s

Olemme keränneet tuttuun tapaan parhaat peli-ideat Euroopan suurimpien futissarjojen tarjonnasta. Valioliigassa on tänään tynkäkierros, eikä neljästä kohteesta löytynyt pelattavaa. Betsit tulevat näin ollen Euroopan muista sarjoista.

Serie A: Torino-Atalanta (klo 16:00)

Serie A:n päivämatsina nähdään mielenkiintoinen matsi, jota isännöi vahvassa iskussa oleva Torino.

Kotijoukkue on tutulla sijaluvulla 9, mihin Torino on päätynyt myös kahdella edellisellä kaudella. Joukkue on jatkamassa myös toista tuttua trendiä: Torino on ollut Serie A:n tasapeliherkin joukkue kaksi edellistä kautta, ja tällä hetkellä seura on jälleen tasapelien kärjessä saldolla 8-11-5.

Edellä mainittu saldo kertoo siitä, että Torino on vähämaalinen ja hyvin vaikea voitettava. ”Juventuksen pikkuveli” on hävinnyt vain yhden kahdeksasta edellisestä ottelustaan, ja tappio tuli kärkijoukkue Romaa vastaan vieraissa. ”Toro” ei ole päästänyt neljässä edellisessä ottelussa maaliakaan.

Vierailija Atalanta on ehdottomasti yksi Serie A:n kovakuntoisimmista joukkueista. Kyseessä on perustasoltaan pykälän Torinoa vahvempi ryhmä, jonka talentti ei tosin aivan riitä Mestarien liigaan asti.

Atalanta hävisi viikko sitten yllättäen Milanille kotonaan 1-3. Tämä tappio katkaisi kuuden ottelun komean putken (4-2-0), jonka aikana Atalanta väläytteli myös vieraskentällä kaataen Frosinonen 0-5 ja Sassuolon maalein 2-6.

Torino kuuluu Serie A:n ”tylsiin joukkueisiin”, joita vedonlyöntimarkkina ei oikein koskaan arvosta. Valuebetsit löytyvät hyvin usein Torinon suunnalta. Etenkin silloin, kun se kohtaa muita top 10 -joukkueita. Näin myös tällä kertaa.

Atalantasta on tehty otteluun selkeä suosikki, mikä ei ole mielestämme oikein. Ottelun asetelma on arviomme mukaan aivan tasabookki eli 50-50. Lapulle poimitaan siis Torino DNB Bethardin herkullisella 2,35 kertoimella. in toppi 3,35 Torinon suoralle voitolle kelpaa myös.

La Liga: Sevilla-Barcelona (klo 17:15)

Espanjan liigassa nähdään mielenkiintoinen Sevillan ja FC Barcelonan kohtaaminen, joka on tarjonnut viime vuosina poikkeuksetta runsasmaalisen ottelun.

Sevillan alkukausi oli yhtä juhtaa, ja joukkue oli sarjan piikkipaikalla vielä 13 kierroksen jälkeenkin saldolla 8-2-3. Tästä on kuitenkin alkanut pitkä ja synkkä alamäki, sillä Sevillan 12 seuraava ottelua ovat kulkeneet saldolla 2-5-4.

Sevilla on voittanut vain yhden kahdeksasta edellisestä La Ligan ottelustaan, ja tämäkin oli kotimatsi keskinkertaista Levantea vastaan. Viikko sitten joukkue jäi kompuroivan Villarrealin jalkoihin vieraissa peräti maalein 3-0.

Kotijoukkue pelaa FC Barcelonan tavoin Eurocupien jatkopelejä. Sevillaa lämmittää varmasti viikolla saavutettu jatkopaikka Eurooppa-liigassa Laziota vastaan.

FC Barcelonan kausi on edennyt Sevillaan nähden päinvastoin. Alkusyksyllä nähty kompurointi on nyt poissa, sillä Barca on pelannut edelliset 12 matsia tappioitta saldolla 9-3-0. Joukkueiden välinen ero on kasvanut jo 17 pisteeseen.

Barcelona pelasi myös viikolla Mestarien liigaa ja haki Lyonista joukkueelle riittävän 0-0 -tuloksen. Barcan maalinteko on ollut ollut varsin nihkeää viime viikkoina, mutta toisaalta joukkue ei ole myöskään päästänyt yhtään osumaa kolmeen matsiin.

Sevilla on nähty usein vaikeana vastuksena Barcelonalle, mutta La Ligassa saldo on ollut viime vuosina varsin tyly: kuuden edellisen kohtaamisen tuloksina on yksi tasapeli ja viisi Barcelonan voittoa. Syksyn kohtaaminen päättyi Camp Noulla lukemiin 4-2.

Joukkueiden tasoero on tällä hetkellä todella selvä, ja Barca kelpaa hienosti peleihin n 2,00 kertoimella. Messin & kumppaneiden kompurointi heikossa iskussa olevaa Sevillaa vastaan olisi yllätys.

Ligue 1: Amiens-Nice (klo 21:00)

Kotijoukkue Amiens on mukana futistipseissä toista kierrosta peräkkäin. Vihjasimme viime lauantaina alle 2,5 maalin betsiä Marseille-Amiens -otteluun, ja se päättyikin odotettuun 2-0 FT kotivoittoon.

Viikon takaisin pelivihjeen yksi kulmakiviä oli Amiensin valtavat ongelmat maalinteossa. Joukkue jäi taas kerran nollille, kuten Amiens on jäänyt viisi kertaa edellisen seitsemän ottelun aikana. Joukkue on voittanut vain 1/8 ja 2/12 ottelustaan, ja pistepotit ovat tulleet sarjan kahta heikointa vastustajaa vastaan (Caen, Guingamp).

Nice, eli suomalaisittain Nizza, on tukevasti Ligue 1:n keskikastissa. Joukkue on sijoittunut viime vuosina kahdeksan parhaan joukkoon ja kolkutellut jopa Mestarien liigan paikkoja kohuhyökkääjä Mario Balotellin johdolla.

Balotelli ei ole enää Nicen riveissä, sillä mies vaihtoi tammikuussa Marseilleen. Nice on rankingiltaan Ligue 1:n vähämaalisin joukkue (Balotellin kanssa tai ilman), mikä on myrkkyä maalinteosta kärsivälle Amiensille.

Amiens on tällä hetkellä suurissa vaikeuksissa, ja joukkueen kuuluisi olla selkeästi altavastaaja myös nizzalaisten isäntänä. Amiens on saanut viidessä edellisessä kotimatsissa aikaan vain yhden maalin, eikä osumien tekeminen ole tässäkään pelissä erityisen helppoa. Nice DNB kelpaa hyvin peleihin in 1,97 kertoimella.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!