HIFK

KERROIN

3
0
pv
0
t
0
min
0
s

Liigassa pelataan perjantaina täysi seitsemän ottelun kierros. Me suuntaamme katseet mm. Helsinkiin, jossa pelataan mielenkiintoinen matsi.

HIFK-Kärpät (klo 18:30)

Kotijoukkue IFK lähtee tähän kauteen pelivoimaltaan yhtenä kärkijoukkueista – kuten monta kertaa aiemminkin. Me emme rankkaa stadilaisia aivan kuumimpaan kolmikkoon, mutta laadukas nippu IFK:lla on jälleen kasassa. Kauden alku on ollut joukkueelta pelillisesti hyvä.

Vihjasimme IFK:ta heti Liigan avauskierroksella JYPin vieraana. Stadilaiset esiintyivät väkevästi ja ottivat ansaitun 2-5 voiton. Lauantaina IFK hävisi Ilvekselle 1-3, mutta hallitsi ottelua selvästi ja olisi ansainnut voiton.

HIFK on pelannut myös kolmannen ottelun. Joukkue kaatoi tiistaina Pelicansin 3-1 varsin rutiiniesityksellä. Kuumassa vireessä oleva Jere Sallinen keräsi tehot 2+1 ja kaatoi pussinokat lähes yksin. IFK:n vastustajilla pitää kiirettä tämän miehen pysäyttämiseksi.

Vierasjoukkue Kärpät on yksi tämän kauden mestarisuosikkeja. Oululaisilla on jälleen kasassa laadukas nippu, mutta pelivoimaltaan Kärpät ei ole mikään ”ylikylä”. Alkukaudella Kärpät on ottanut voittoja varsin rutiiniesityksillä.

Oululaisten kausi alkoi viime viikon torstaina. Kärpät nousi lopulta heikon alun jälkeen ansaittuun 2-4 -voittoon HPK:sta. Viime lauantaina kaatui KooKoo kotikentällä 3-1. Kyseessä oli Lasse Kukkosen jäähyväisottelu.

Perjantain ottelu on ensimmäinen todellinen testi Kärpille tällä kaudella. IFK näyttää vaaralliselta, eikä se ole pelivoimaltaan merkittävästi Kärppiä heikompi. Vedonlyöntimarkkina liioittelee joukkueiden välistä tasoeroa.

Betsaamme HIFK:n voittoa in 3,00 kertoimella ja reilulla panoksella! Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 37 %. Jos haluat osuvampaa betsiä, voit lyödä myös kotijoukkueen puolesta vetoa Moneyline-muodossa.

Avaa tili ille ja tuplaa talletuksesi 100€ asti!

  • Turvallinen, luotettava ja nopeat ulosmaksut
  • Paras valikoima jääkiekkovetoihin
  • Talletusbonuksessa hyvät kierrätysehdot!

Avaa tili tästä

KooKoo-JYP (klo 18:30)

Kotijoukkue KooKoolle jäi varmasti paljon hampaankoloon viime kaudesta, joka päättyi ennen aikojaan koronaviruksen vuoksi. Kouvolalaiset nousivat vuodessa runkosarjan sijalta 13 sijalle 5, ja joukkue pelasi erinomaisen kauden. Me uskomme joukkueen olevan kova sana myös tänä talvena.

Kouvolalaisten vahvuudet tulevat esiin etenkin isossa kotikaukalossa, jossa KooKoo pelaa erittäin liikkuvaa ja ”raikasta” kiekkoa. Kauden avauksessa se joutui heti pahimpaan mahdolliseen paikkaan, eli Kärppien vieraaksi Lasse Kukkosen juhlapeliin. KooKoon hyvä esitys jäi hieman vajaaksi.

JYP oli viime kauden kahdeksas, mutta tällä kertaa seura voi jäädä jopa top kympin ulkopuolelle. Kuten kausiennakossa jo kirjoitimme, JYP on näyttänyt pre-seasonilla erittäin huonolta. Kokoonpanossa on paljon ongelmia, jotka näkyvät varmasti syksyn mittaan.

Vihjasimme avauskierroksella heti JYPiä vastaan, ja joukkue hävisikin täysin ansaitusti HIFK:lle kotona maalein 2-5. Jyväskyläläiset saivat hieman yllättäen voittotilin auki viime lauantaina Jukureita vastaan maalein 3-4. Tämä voidaan pistää kuitenkin enemmän heikon vastustajan piikkiin.

Nyt JYP joutuu taas aivan erilaiseen testiin. KooKoo tulee kotiavaukseen nälkäisenä ja varmasti todella liikkuvana. On vaikea nähdä, miten JYP pystyisi vastaamaan KooKoon liikkeeseen. Otamme kantaa vahvasti kotivoiton puolesta.

Betsataan KooKoota in 1,98 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 55 %. Jos haet isompaa kalaa, niin KooKoo -1,5 tasoitus on myös erittäin maistuva idea 2,70 kertoimella.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *