KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Allsvenskanissa pelataan sunnuntaina kolme ottelua. Mielenkiintoisin kamppailu nähdään Djurgårdenin sekä Häckenin välillä, jossa kohtaavat kaksi Eurocup-kiireiden keskellä olevaa ryhmää.

Kotijoukkue Djurgården oli sivustomme pelivihjeenä viikko sitten Kalmarin vieraana. DIF jatkoi mainiota kesävirettään ja haki ansaitut pisteet maalein 0-1. Joukkueen saldo on kuudesta edellisestä ottelusta komea 5-1-0 maalierolla 13-3.

Djurgården lähti kauteen yhtenä mitalisuosikeista, mutta ensimmäiset kuukaudet menivät penkin alle – milloin mistäkin syystä. Tahti alkoi muuttua toukokuun puolivälissä, ja nyt DIF on jälleen mukana kärkitaistelussa. Ohjelmassa ovat myös Eurooppa-liigan karsinnat. Djurgården aloittaa urakan Mariupolin isäntänä ensi torstaina.

Vierasjoukkue Häcken on ollut selkeä pettymys. Joukkue on pelannut edelliset viisi ottelua saldolla 1-1-3, ja meno on ollut tahmeaa etenkin vieraspeleissä. BKH on tappioitta kotonaan, mutta pelannut vierasmatsit saldolla 1-1-5.

Häcken on myös mukana Eurooppa-liigan karsinnoissa. Joukkue aloitti urakan jo viikko sitten Liepajaa vastaan, jonka tuloksena oli suht kivuton jatkopaikka. Ensi torstaina BKH matkustaa RB Leipzigin vieraaksi.

Häcken ja Djurgården ovat sarjan vähämaalisimpia joukkueita. Tämä johtuu molempien puolustuksesta, joka on pitänyt toistaiseksi erittäin hyvin. AIK on päästänyt 10, Djurgården 12, Kalmar 13 ja Häcken 13 maalia tällä kaudella.

Ottelun peli-idea onkin ehdottomasti alle 2,5 maalia 59% todennäköisyysarviolla – poimitaan ilta mukava 1,92 kerroin! Eurocup-pelit voivat aiheuttaa pientä rotaatiota tai pelaajien säästelyä. Tämä sopii hyvin ”under”-betsille. Vähämaalinen tasapeli ei todellakaan yllättäisi.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!